Kolme pipoa

Minulla on iso pää. Tämän karvaan totuuden olen joutunut kohtaamaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämääni. Löydän kaupoista hyvin harvoin sopivan kokoisia pipoja hatuista puhumattakaan. Vielä kun mallin pitäisi miellyttää ja materiaalin olla mieluiten villaa, käy vaihtoehdot aika vähiin. Mutta kaltaiselleni ihmisellehän tämä on ennemminkin mahdollisuus kuin ongelma. Pipoja onkin tullut neulottua ja tässä on kolme tämän hetkistä suosikkiani. 

Aloitetaan syysmallista. Järin lämmin se ei ole mutta sitäkin kauniimpi. Näin vastaavanlaisen kerran kaupungilla ja idea oli niin veikeä, että päätin kokeilla itsekkin. Baskeerin pääliosa on vanha ristipistotyö johon onnistuin virkkaamaan reunat systemaattisen purkamisen ja mallaamisen jälkeen mustalla villalangalla. Reuna ja ristipistotyö ovat paksuudeltaan aika lähellä toisiaan joten ne sulautuvat hyvin yhteen. Kokeiluni olikin menestys.

Osa ideoistani syntyy ilman mitään selkeää ideaa. Lähtiessäni ystäväni kanssa reilaamaan jokunen vuosi takaperin pakkasin rinkkani kaksi kerää Novitan 7 Veljestä -lankaa ja nro. 3 pyöröpuikot. Mitään valmista mallia en ollut ottanut mukaan, joten päädyin neulomaan ajatuksen virtaa. Pipo koostui mieleen tulleista kirjoneulekuvioista ilman mitään sen erityisempää järjestystä. Lopputuloksen onnistuminen yllättikin. Piposta tuli kuitenkin liian pieni, joten annoin sen ystävälleni ja myöhemmin tein itselleni tämän. Innostuimpa mallista niin paljon, että tein veljelleni "samanlaisen" joululahjaksi. Ajatuksen virtana tietysti.

Viimeisen pipon mallista en valitettavasti voi ottaa kunniaa itselleni. Ohje löytyi Novitan 2012 talvinumerosta johon oli suunniteltu mallisto saamelaishenkisiä neuleita. Satuin selaamaan kyseistä numeroa Novitan liikkeessä ja lähdin sieltä ulos lankojen kera. Ohjetta piti tosin hieman muokata, sillä se oli minulle liian pieni. Valmiin pipon nähtyäni en enää ollut niin vakuuttunut siitä, se kun on vähän outo. Se osottautui kuitenkin varsin käytännölliseksi ja käytänkin sitä melkein koko ajan.

Tälläistä tämä siis on, isopäisen tytön elämä.

Kirjoneulelapanen

Siskollani on koira. Sellainen kaunis sulosilmäinen sileäkarvainen kettuterrieri. Vielä asuessamme saman katon alla, se otti täyden hyödyn irti suhteellisen vapaasta elämäntyylistäni. Käsityötarvikkeilleni se oli erityisen perso, varsinkin jos ne oli juuri hankittu. Bambupuikkojen tekstuuri soveltui vaivatta puruluuksi ja lankakeristä sai pienellä vaivalla venytetyksi tyylikkään monivärisen kokolattiamaton keittiöön. Tänään se naurattaa, silloin ehkä vähemmän.

Omat koettelemukseni kalpenevat silti siskoni kohtalon rinnalla. Yhteisten vuosien varrella tämä toimeliaisuuden keskittymä on muovannut niin hänen luonnettaa kuin irtaimistoaankin hyvinkin omatoimisesti. Jokunen aika sitten sisko ilmoitti koiran päässeen käsiksi kirjoneulelapasiin, jotka olin tehnyt hänelle joitain vuosia aikaisemmin. Nyt toisen lapasen peukalosta oli enää jäljellä vain muodoton tynkä. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, ettei koira ollut onnistunut vaurioittamaan itse lapasta vaan vaurio sijoittui ainoastaan peukalon alueelle. Lapanen palautettiin minulle korjattavaksi. Etsin kyseisen lapasen jämälangat ja laitoin ne lapasen kanssa muovipussiin.

Pitkään odotetun talven saavuttua muistin taas tuon pussin ja mieleeni piirtyi kuva siskosta vasen käsi paljaana pakkassäässä. Kurotin ylähyllyn taaimpaan nurkkaan jonne pussi hiljalleen oli ajautunut. Otin mallikirjan esiin ja sukkapuikot joita muistelin käyttäneeni. Purettuani tyngän pois, nostin silmukat takaisin puikoille ja neuloin paikalle uuden peukalon. Lopputulos sulautuu alkuperäiseen täysin.

Lapanen on nyt saatesanojen kera lähdössä matkalla siskoni luo, ja nähtäväksi jää palautuuko tämä tai sen pari vielä jonain päivänä minulle. Aika näyttää. Tällä hetkelle kuitenkin mielikuvissani sisko kulkee Keski-Suomen lumisia katuja molemmat kädet suojattuina.

Entäs se koira? Asetuimme taas joulunajaksi saman katon alle. Erään hartaan televisiotuokion päätteksi huomasimme sen käyneen tyhjentämässä puolet sängylleni auki unohtuneesta konvehtirasiasta. Tietysti sen paremman puolen.

Ruiskukansininen villapaita

Viime syksyn mukavimpia käsityöprojekteja oli tämä ystävälleni neuloma villapaita. Aiemmin olen neulonut lähinnä vain itselleni, joten jännitin tämän työn aloittamista. Ystäväni innostus yhteisestä projektistamme kuitenkin auttoi ensi jännityksen yli. Toiveissa oli iso neulepaita. Sopiva malli löytyi äitini vanhasta 80 -luvulla ostamasta neuleohjeesta, johon langaksi valitsin Dropsin Karisman (100% villa). Paidan edetessä huomasin innostuvani sen tekemisestä aina enemmän ja enemmän ja jännityksen vähentyvän. Olinkin erityisen ylpeä voidessani ojentaa ystävälleni valmiin paidan.