Molla Mills

Olen innostunut Molla Millsin uusimmasta Virkkuri -kirjasta. Sain sen yllättäen keväällä lahjaksi ystävältäni, odotellen siitä lähtien sopivaa hetkeä ja juuri oikeita lankoja jonkun mallin toteuttamiseen. Sitten joitain viikkoja sitten vietin vapaapäivääni löytöretkeillen Helsingissä käyden joissain niistä kiinnostavilta tuntuneista liikkeistä ja paikoista joita olen välillä bongaillut. 

Yksi käymistäni liikkeistä oli Mäkelänkadulla sijaitseva Eiran Langat. Liike ei osu normaalien kävelyreittieni varrelle, joten käyntiin piti varata oma aikansa. Myyjäkin valitteli liikkeen "syrjäistä" sijaintia, johon on vaikuttanut liikkeen maahantuonnin sijainti samassa yhteydessä. Liike oli viihtyisä ja valikoima sen verran laaja, että katseltavaa riitti. Kerrottuani myyjälle etsiväni lankoja Molla Millsin malleja varten innostui hän suosittelemaan eri vaihtoehtoja ja jakamaan omia kokemuksiaan kyseisten mallien virkkaamisesta. Virkkuri -kirjan myötä puuvillalankojen kauppa oli vilkastunut sen verran, että värivaihtoehdot olivat alkaneet käydä vähiin. Vaikka en kaikkia tarvittavaa kolmea sävyä kaupasta löytänyt ostin sieltä yhden vaalean harmaan kerän Wendy Supreme merkkistä merseroitua puuvillalankaa. Sen ympärille olisi helppo löytää loput sävyt. Vielä ennen liikkeestä poistumistani toivottelimme myyjän kanssa toisillemme pikaista näkemistä lankojen parissa.

Löytöretkeni seuraavana kohteena oli Hakaniemen hallista Toiselle linjalle muuttanut Vihreä vyyhti. Kiinnitin huomiota liikkeen näyteikkunaan sijoitettuihin alekoreihin. Yhdestä korista löysin viskoosista ja pellavasta koostuvan keltavihreän langan, jonka kiiltoa en voinut vastustaa. Epäilen sen saattavan olla hieman liian pehmeää laukun kaltaiseen kulutustavaraan, mutta otan sen riskin. Sinisen langan löysin omista varastoistani.

Saatuani langat kokoon olen hullaantuneena virkannut pienimmänkin tilaisuuden tullen. Kuvion kärjen saavuttamisen jälkeen alkaa uuden kärjen saavuttaminen ja kehä on valmis. Kiiltävä viskoosipellava lanka luo hauskan kontrastin mattapintaisempien lankojen kanssa. Olen alkanut myös miettimään erilaisia materiaalikokeiluja ja yhdistelmiä joilla kuviot saisi näyttäytymään uudella tavalla. Miltä räsykuteet saisivat mallit näyttämään? Entä keinokuidut? Aionkin seuraavaksi kokeilla virkata jonkun mallin nylonnarusta. Siitä lisää myöhemmin.

Sanomalehti

Olen tehnyt seuraavan huomion kanssaihmisten kanssa käydyistä keskusteluista: harva suosittelee valitsemaan samaa ammattia kuin itsellä. Tämä pätee erityisesti ihmisiin jotka suhtautuvat intohimolla työhönsä ns. kutsumusammattiin. Vastapuolen lueteltua ja päiviteltyään tovin työnsä negatiivisia puolia, hän saattaa vielä terottaa kantaansa "En todellakaan suosittele tätä alaa kenellekkään, paitsi.... jos on todella kiinnostunut siitä.". Jokainen toiveammatti menettää hohtonsa, ainakin sen pienen osan, mutta ei välttämättä miellekkyyttään.

Olettaakseni harva unelmoi hotellisiivoajan työstä. Siitä työstä puuttuu kaikki hohto. Siihen ajaudutaan. Työ on fyysisesti raskasta ja, omaksi yllätyksekseni, ajoittain myös henkisesti. Opit tietämään muuten täysin vieraista ihmisistä hyvinkin intiimejä asioita siivotessasi heidän jälkiään ja välillä virheet ja negatiivinen palaute tuntuvat tavalla tai toisella olevan alituisesti sinun vikasi.

Kaikesta huolimatta tästäkin työstä onnistuu löytymään se oma pilkahduksensa hohtoa. Työni lomassa olen tutustunut työyhteisöön, joka omassa erikoisuudessaan on avulias ja lämmin. Työn paineet puolittuvat, kun on toisia joiden kanssa sen voi jakaa ja juoda kupin kahvia.

Oman lisänsä työhön tuovat asiakkaat, erityisesti ne heidän jättämät jälkensä. Pitempään asuvien asiakkaiden tottumukset tulevat tutuiksi, eri kansalaisuuksien tapojen yhdenmukaisuus yllättää ja niistä poikkeaminen vielä enemmän. Kävimpä kerran myös erään brittimiehen kanssa hissimatkalla keskustelun nimestäni hänen luettuaan sen nimikyltistäni. Vakuutin hänelle nimeni todellakin olevan tuo lämmin juoma, valitellen perään etteivät ihmiset tunnu ulkomailla ymmärtävän sen koomisuutta. Mies poistui hissistä huvittuneena, minä jatkoin vielä pari kerrosta ylöspäin.

Ajoittain vieraat jättävät tietämättään jälkeensä aarteita. Kuvan aasialaisesta sanomalehdestä tehdyn paketin pakkausmateriaalin poimin mukaani eräästä siivoamastani huoneesta. Yhdellä monista Pinterest vierailuistani löysin idean ommellusta paketista, ja niin ystäväni syntymäpäivälahja sai päheät kääreet. Myöhemmin lahja täydentyi vielä asiakkaan jättämällä dekkarilla. Se sijoittui antiikin Roomaan. Vielä muutama Tigerista ostettu tikkari päälle ja lahja oli valmis.

Unelmatyöksi en tätä kutsuisi, mutta hetkensä tässäkin on.

Toivon että jossain päin Aasia on hotellisiivoaja, joka poimii länsimaisen bisnesmiehen jättämän sanomalehden mukaansa ja käyttää sitä käärepaperina. Ihan vain sen takia, kun se teksti on niin hienon näköistä.