Tekeleitä

Moni asia tuntuu olevan tällä hetkellä tekeillä. Mitään selkeää uutta ei ole aluillaan, eikä loppuakaan ole näköpiirissä. Kaikki keskittyy tässä olemiseen ja eteenpäin kulkemiseen, joka toivonmukaan tuottaa lopulta tulosta. Sama toistuu tämän hetkisissä käsityössäni. Innostuminen ja idearikkaus on taas toistaiseksi väistynyt jättäen jälkeensä keskeneräisiä ja välillä elottomiltakin tuntuvia töitä.

Uuden löytäminen ja oivaltaminen ovat eräitä hienoimpia hetkiä, jotka kantavat yllättävänkin kauas. Uudet langat, kankaat, lehdet, mallit, vuodenajat, ihan mikä tahansa mikä saa kaiken näyttämään hiukan ihmeellisemmältä käy. Silti niiden jälkeen tulee eittämättä se hetki jolloin kaikki on taas tavallista. Kaunista mutta tavallista. Mitä silloin, kun visio ei enää olekkaan niin kirkas ja vielä olisi tehtävää.

Nämä hiljaiset kaudet ovat niitä haastavimpia. On vain jatkettava tekemistä ja pakerrettava työn valmiiksi saamiseksi. Toisaalta onko se niin iso juttu jos jättää keskeneräisen työn "hetkeksi" lepäämään voidakseen hakea inspiraatiota muualta? Monesti olen palannut vuosien jälkeen keskeneräisten töitteni pariin ja ne ovatkin onnistuneet yli odotusteni. Mutta myös monet sivuun siirtämistä töistäni ovat jääneet muovipusseihinsa, eikä syy ole idean huonoudessa. Sen aika on mennyt ja uudet asiat tulleet sen tilalle.

Tähän mennessä on ehkä alkanut käydä selväksi, etten kirjoita pelkästään käsitöistä, vaan tämä on pala laajempaa pohdintaa. Pohdintaa pitkäjänteisyydestä ja periksiantamattomuudesta. Kovasti tekisi mieli siteerata tähän loppuun pätkä Haruki Murakamin kirjasta Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta, mutta mieleen ei tule ainuttakaan pätkää. Se sopisi juuri tähän. Suosittelenkin yhden sitaatin sijasta lukemaan koko kirjan. Sen verran hyvä se on.

Hemslöjd

Jo mennyt viikko toi mukanaan Hemslöjdin uusimman numeron. Säännöllisen usein olen kiiluvin silmin käynyt selailemassa kyseistä lehteä Akateemisen kirjakaupan lehtihyllyillä, mutta laittaen sen suosiolla takaisin paikoilleen. Eihän siinä nyt ole järkeä käydä ostamaan lehteä joka on kielellä jota ei osaa.

Mutta se on niin kaunis, ja täynnä kuvia tekevistä ja osaavista ihmisistä. Sellaisista joihin haluan samaistua. Kesällä en voinut enää vastustaa kiusausta. Ostin lehden kesänumeron jonka aiheena oli vesi ja siihen liittyvät käsityöt. Mukana oli vielä sydvestin kaavatkin jollaisen koin, ainakin sillä hetkellä, aina halunneeni. Selailin lehteä aikani katsellen kuvia silmät kiiluen. Syksyn tullen minä lähdin Helsinkiin ja lehti jäi vanhemmilleni keittiönlipaston päälle.

Syksyllä vastaan tuli monien jännittämä virkamiesruotsi. Aikanaan onnenkantamoisella kirjoittami B lyhyestä ruotsista ei kaikkien näiden vuosien jälkeen enää paljoa lohtua antanut. Rimakauhun ahdistamana hakeuduin jälleen Akateemisen kirjakaupan lehtihyllylle. Silloinen numero käsitteli kierrätysmateriaaleja ja niiden käyttöä.

Ei se lehti minusta hullua hurskaampaa tehnyt saati lievittänyt rimakauhua. Virkamiesruotsikin jäi roikkumaan. Tosin vain toistaiseksi. Kädentaitolehtenä Hemslöjd on kuitenkin mielestäni mitä tasokkain. Pelkät kuvat jo inspiroivat tekemään, eikä vaan mitä tahansa vaan jotain taidokasta ja laadukasta. Koko lehti huokuu sitä käsityöläisen ylpeyttä ja taitoa jota niin usein jään kaipaamaan muista käsityölehdistä.

Hiihtolomalta palatessani minua odotti kotona värejä käsittelevä Hemslöjdin numero. Äitini oli tilannut lehden yllätyksenä minulle inspiroimaan ruotsin opiskeluun. Kyllähän siitä virkamiesruotsista vähemmälläkin pääsee läpi. Kyse ei olekkaan ainoastaan siitä, sillä pieni osa minusta haluaisi osata sitä kieltä edes vähän paremmin. Kenties Hemslöjdin, sanakirjan sekä Solsidanin avulla se onnistuu.