Jo mennyt viikko toi mukanaan Hemslöjdin uusimman numeron. Säännöllisen usein olen kiiluvin silmin käynyt selailemassa kyseistä lehteä Akateemisen kirjakaupan lehtihyllyillä, mutta laittaen sen suosiolla takaisin paikoilleen. Eihän siinä nyt ole järkeä käydä ostamaan lehteä joka on kielellä jota ei osaa.
Mutta se on niin kaunis, ja täynnä kuvia tekevistä ja osaavista ihmisistä. Sellaisista joihin haluan samaistua. Kesällä en voinut enää vastustaa kiusausta. Ostin lehden kesänumeron jonka aiheena oli vesi ja siihen liittyvät käsityöt. Mukana oli vielä sydvestin kaavatkin jollaisen koin, ainakin sillä hetkellä, aina halunneeni. Selailin lehteä aikani katsellen kuvia silmät kiiluen. Syksyn tullen minä lähdin Helsinkiin ja lehti jäi vanhemmilleni keittiönlipaston päälle.
Syksyllä vastaan tuli monien jännittämä virkamiesruotsi. Aikanaan onnenkantamoisella kirjoittami B lyhyestä ruotsista ei kaikkien näiden vuosien jälkeen enää paljoa lohtua antanut. Rimakauhun ahdistamana hakeuduin jälleen Akateemisen kirjakaupan lehtihyllylle. Silloinen numero käsitteli kierrätysmateriaaleja ja niiden käyttöä.
Ei se lehti minusta hullua hurskaampaa tehnyt saati lievittänyt rimakauhua. Virkamiesruotsikin jäi roikkumaan. Tosin vain toistaiseksi. Kädentaitolehtenä Hemslöjd on kuitenkin mielestäni mitä tasokkain. Pelkät kuvat jo inspiroivat tekemään, eikä vaan mitä tahansa vaan jotain taidokasta ja laadukasta. Koko lehti huokuu sitä käsityöläisen ylpeyttä ja taitoa jota niin usein jään kaipaamaan muista käsityölehdistä.
Hiihtolomalta palatessani minua odotti kotona värejä käsittelevä Hemslöjdin numero. Äitini oli tilannut lehden yllätyksenä minulle inspiroimaan ruotsin opiskeluun. Kyllähän siitä virkamiesruotsista vähemmälläkin pääsee läpi. Kyse ei olekkaan ainoastaan siitä, sillä pieni osa minusta haluaisi osata sitä kieltä edes vähän paremmin. Kenties Hemslöjdin, sanakirjan sekä Solsidanin avulla se onnistuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti