sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Puhtaat valkeat lakanat



Laiskan sunnuntaini päätteeksi päätin ryhdistäytyä. Ajatuksissani oli ollut työntäyteinen päivä, täyttä tarmoa ja energiaa. Ei tämä ihan niin mennyt. Sempä takia kirjoitankin ylpeänä siitä yhdestä asiasta jonka olen saanut tehtyä. Se on lakanoiden vaihto. Lakanoiden printti on omaa käsialaani noin 15 vuoden takaa. Tämän postauksen tehtyäni voinkin itseeni tyytyväisenä palata nettitelevision ääreen ja päättää tämän päivän samalla tavalla, kuin se alkoikin, laiskasti.

  

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Viikonloppu



Perjantaina koulun jälkeen riensin kotiin pakkaamaan tavaroitani viikonloppureissua varten. Määränpäänä oli kotikoti. Rinkan sijasta päädyin lopulta selkäreppuun ja yhteen vaatekertaan. Metsäretken, scifeilyn ja syömisen lisäksi suunnitelmissa oli Kädentaitomessut. Kyseiset messut harvemmin yllättävät idearikkaudellaan, mutta välillä tulee jotain löydettyäkin. 

Tällä kertaa innostusta synnytti Jyväskyläläisen Titityy -lankapuodin kojulta löytämäni liukuvärjätyt villalangat. Kaikki puodin lämminsävyiset ja väririkkaat langat saivat sormet syyhyämään, mallikirjoista puhumattakaan, mutta nämä olivat yli muiden. Seisoin lankahyllyjen vieressä tovin pidellen kolmea eri väristä vyyhtiä hyppysissäni. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin ruoste -nimiseen sävyyn jossa petroolin sininen ja punertavan oranssi yhdistyvät toisiinsa vihertävän rusehtavin sävyin. 

Messukeskuksessa oli samanaikaisesti Kädentaitomessujen kanssa Antiikki ja Taide -messut. Siellä näytteillä olleiden vintagepuotien rekeiltä tein monta ihastuttavaa löytöä, juuri sopivia kesän moniin häihin. Tosin rahoittajana toimiva äitini ei jakanut kanssani näitä visioita ja mekot saivat jäädä rekeilleen.

Se mitä messuilta tosin vielä tarttui mukaan oli postikortit. Ilmaiskortit tietysti ovat itsestäänselvyys jota ei ohiteta. Niiden lisäksi täydensin varastojani vielä Polkka Jamin ihastuttavilla korteilla, tarjouksessa kun olivat. Näitä sitten lähettelen pian maailmalle lähteville ystävilleni.

Kaiken tällaisen herätehuuman keskellä täytyy koittaa pitää ajatus koossa ja mieli selkeänä. Sempä takia ostin pitkään harkitsemani ja haaveilemani puisen lastan. Päivän paras anti oli silti hämmentävä keskustelu erään muinaistekniikan artesaanin kanssa, jossa ihailtiin tämän aikaansaannoksia, koitettiin kertoa vitsejä ja opittiin nyöritekniikoita. Nyöritekniikoiden lisäksi kohtaamisestamme jäi käteeni ilmainen purkkapaketti. Se se vasta oli asianmukainen messukarkki.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Afrikankukka




Ajatus isosta värikkäästä tilkkutäkistä on kutkuttava. Ongelma niissä on vain se, että kaupassa ne ovat hävyttömän kalliita ja järjestäin jokin on pielessä. Jos taas ajattelee tekevänsä sellaisen itse ei löydä niitä oikeita värejä vaan jokin on järjestäin pielessä.






Viime kesänä järjestellessäni muuttolaatikoitani vanhempieni luona tulin siivonneeksi myös siellä olevat lankavarastoni. Lankavaraston pienentämiseksi päätin ryhtyä virkkaamaan itselleni torkkupeittoa kuusikulmaisista afrikankukkakuvioista. Pyrin olemaan ostamatta uusia lankoja peittoa varten ja kokeilemaan avoimin mielin erilaisia väriyhdistelmiä.




Jännäsin peiton kokoamista. Pelkäsin, että jollen sommittele paloja etukäteen, eivät värit jakaannu tasaisesti ympäri peittoa. Alkumatkan jaksoin sommitella mutta lopulta päädyin sokkona arpomaan palasten järjestyksen. Vaikka lähes kaikki palat ovat erilaisia, ne sulautuvat toisiinsa huolettomasti.






Joululomalla, tämän peiton jo valmistuttua, löysin vielä lisää jämälankoja vanhempieni luota. Yhdistettynä tämän peiton jämälankoihin niistä syntyy mukava pesämuna seuraavaa peittoa varten. 


sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

40 metriä pinkkiä farkkua

Eräs tuttavani koki joitain vuosia sitten nähneensä kaiken mitä Aurajoen rannoilla oli tarjota ja päätti muutta takaisin kotiseuduilleen. Asuntoaan tyhjentäessään hän tuli ottaneeksi myös minuun yhteyttä, kysellen olisinko kiinnostunut ostamaan kankaita joita hän ei haluaisi enää viedä seuraavaan asuntoonsa. Puhe oli mustasta tyllistä ja muutamasta metristä farkkua joka on toiselta puolelta tummansinistä ja toiselta pinkkiä. Käydessäni hänen luonaan selvisikin muutaman farkkumetrin tarkoittavan n. 40 metriä. Kertoman mukaan kangas oli aikanaan hankittu suunnitteilla ollutta farkkumallistoa varten. Mallisto ei ollut toteutunut ja kangasrulla jäänyt nurkkiin pyörimän. Pienen suostuttelun jälkeen ostin koko rullan ja sen tyllin huokeaan hintaan ja niin alkoi tuon rullan elämä vanhempieni kodissa.




Seuraavana syksynä järjestimme luokkamme kanssa pukunäytöksen osana vaatetusartesaaniopintojamme. Teemana oli luonto. Jokaisen tuli suunnitella kolme asukokonaisuutta. En keksinyt mitään selkeää visiota omalle "kokoelmalleni" vaan tartuin ensimmäisiin mieleeni tulleisiin ideoihin. Sainkin toteutettua vain kaksi asukokonaisuutta jotka olivat täysin toisistaan poikkeavia. Ensimmäinen asukokonaisuuteni oli koktailpuku joka koostui jakusta ja kotelomekosta ja toinen kietaisumekko.




Idea kietaisumekkoon löytyi luonnoskirjaani tekemästä puolihuolimattomasta luonnoksesta, jonka jonain epätoivon hetkenä olin sinne rustannut. Paremman puutteessa päädyin toteuttaa sen. Materiaalina käytin edellisenä keväänä ostamaani farkkua. Edullisen hintansa vuoksi se ei asettanut liikoja paineita onnistumiselle. 




Mekon innoituksena oli riikinkukonsulka ja -pyrstö. Siinä toistuukin monessa kohtaa viuhkamaisia leikkauksia. Kaavoittaminen oli haastavaa mutta mielenkiintoista ja pohdimmekin useaan otteeseen opettajani kanssa miten tietyt muodot saataisiin toteutettua. Toiset muodot taas syntyivät sattumalta, kuten hihan puhvimainen muoto, jonka kehitin joutuessani kaventamaan hihansuita.




Mekon helma koostuu sektoreista joista jokaiseen maalasin pipetin ja lääkeruiskun avulla riikinkukon sulkaa muistuttavat aihiot. Olen aina kammonnut valkaistuja farkkuja niiden luonnottomuuden ja siten tökeryyden takia. Halusinkin kokeilla pystyisinkö saamaan kyseisestä tekniikasta irti jotain silmääni miellyttävää. Helman maalaaminen vei kokonaiset kolme tuntia, jonka jälkeen olo oli jokseenkin kevyt kaiken valkaisuaineen haistelun jälkeen. Vielä valmiisen mekkoon maalasin olalle, kuin rintakoruksi, yhden sulan.




Merkityksellisen tästä työstä tekee minulle sen valmistusprosessi. Ensimmäistä kertaa lähdin tekemään työtä luonnoksesta käsin en kaavasta. Työ eteni yrittämisen ja erehtymisen kautta ja monessa kohtaa jouduin luottamaan pelkästään omaan vaistooni. Lopputulos yllätti postitiivisesti mekon näyttäessä siltä, kuin se olisi suoraan luonnoskirjastani. Vieläkin nähdessäni tämän sen koen pieniä onnistumisen ja ylpeyden tunteita.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kanavatyö

En voi kieltää, ettenkö olisi tietoinen käsieni kyvykkyydestä. Ehkä parhaiten mieleeni painuneen kommentin aiheesta lausui aikanaan mummuni sanoessaan, toisten tekevän mitä osaavat ja minun ja äitini mitä haluamme. Liekkö edes tarpeen mainita sen olleen omia hivelemään orastavaa itsetuntoani. Tämä tietoisuus välittyy valtaosasta töistäni. Viehätyn malleista joissa on jotain erikoista tai haastavaa, vaatien kärsivällisyyttä ja uuden opettelemista. Vastaavasti olen tullut luokitelleeksi joitain töitä taidoilleni sopimattomiksi sillä ne ovat liian helppoja ja siten ajanhukkaa. Voisinkin luonnehtia itseäni käsityösnobiksi, mikäli sellaista termiä on edes olemassa.




Joitain vuosia sitten päätin antaa hieman periksi periaatteissani, löytäessäni Turun Käsityö Elisasta täydellisyyttä hipovan kauniin kanavatyöpaketin. Tämä jos mikä, riiteli kaikkia korkealla ja kunniakkaina pitämiäni käsityönhyveitä vastaan. Pohjakangas oli isoreikäistä, langat akryyliä ja kuvio vielä valmiiksi maalattuna kankaaseen. Neulakin oli valmiina paketissa. Ainut asia mitä minulta "vaadittaisiin" olisi lankojen ompeleminen oikeisiin kohtiin. Sellainen käsitöiden värityskirja. Mallin väreihin ihastuneena ja omasta snobiudestani kavahtaneena ostin paketin. Ainakin työn tehtyäni voisin kokemusta viisaampana todeta olleeni oikeassa.




Ennen itse työn aloittamista kiinnitin asianmukaisesti referenssilangat työn sivussa oleviin näyteväreihin,varmistaen näin, etten vahingossa tulisi käyttäneeksi useampaa väriä samassa värialueessa.
Työn mukana tullut ohje ehdotti etenemään työssä värialue kerrallaan, pienimmästä suurimpaan. Itse päätin tehdä työn kuva-aihe kerrallaan, pienimmästä suurimpaan. Näin edetessä käsiala olisi tasaisempi yhden kuva-alueen sisällä ja työ saattaisi tuntua etenevän nopeammin.




Mielessäni olen tosiaan sijoittanut tämän kaltaiset valmispakettityöt samaan katergoriaan värityskirjojen ja numeroittain maalattavien taulujen kanssa, joissa joku toinen on suorittanut kaiken ajattelun puolestasi. Työn edetessä alkoi vastaan tulla odottamattomia pulmia. Toisin kuin erillisistä mallipiirroksista tehtävissä ristipistotöissä, ei tarvittavien pistojen määrä ollut täysin selkeä. Pohjakuvassa värialueet saattoivat vaihtua juuri piston keskellä, tehden vaikeaksi päättää kummalla värillä kyseinen pisto tulisi tehdä. Kirjontalankojen määrä oli myös rajallinen. Tummin sävy loppuikin kesken oletettavasti liian pitkiksi jättämieni aloitus- ja päättelylankojen takia. Lopulta työn epämääräisyys oli liikaa ja luovutin.




Ei niin ruusuinen kanavatyöni on kulkenut mukanani jo kahden muuton verran, kummitellen käsityölaatikkoni uumenissa. Aina välillä otan sen esille ja ihailen kansipahvin kaunista kuvaa, kuvitellen tuon vanhahtavan sävyisen tyynyn sänkyni päälle virkatulle päiväpeitolleni. Tuon parin vuoden takaisen yrityksen jälkeen en kuitenkaan ole kyennyt ompelemaan yhtäkään pistoa koko työhön. Sen verran elävinä työn aiheuttamat raastavat tunteet vielä vaanivat mielessäni. Jälleen joudun myöntämään jääneeni piirun verran päähän täydellisyydestä. Sen sijaan on annettava arvostus kaikille jotka ostavat näitä viheliäisiä puuhapaketteja saaden ne valmiiksi.