En voi kieltää, ettenkö olisi tietoinen käsieni kyvykkyydestä. Ehkä parhaiten mieleeni painuneen kommentin aiheesta lausui aikanaan mummuni sanoessaan, toisten tekevän mitä osaavat ja minun ja äitini mitä haluamme. Liekkö edes tarpeen mainita sen olleen omia hivelemään orastavaa itsetuntoani. Tämä tietoisuus välittyy valtaosasta töistäni. Viehätyn malleista joissa on jotain erikoista tai haastavaa, vaatien kärsivällisyyttä ja uuden opettelemista. Vastaavasti olen tullut luokitelleeksi joitain töitä taidoilleni sopimattomiksi sillä ne ovat liian helppoja ja siten ajanhukkaa. Voisinkin luonnehtia itseäni käsityösnobiksi, mikäli sellaista termiä on edes olemassa.
Joitain vuosia sitten päätin antaa hieman periksi periaatteissani, löytäessäni Turun Käsityö Elisasta täydellisyyttä hipovan kauniin kanavatyöpaketin. Tämä jos mikä, riiteli kaikkia korkealla ja kunniakkaina pitämiäni käsityönhyveitä vastaan. Pohjakangas oli isoreikäistä, langat akryyliä ja kuvio vielä valmiiksi maalattuna kankaaseen. Neulakin oli valmiina paketissa. Ainut asia mitä minulta "vaadittaisiin" olisi lankojen ompeleminen oikeisiin kohtiin. Sellainen käsitöiden värityskirja. Mallin väreihin ihastuneena ja omasta snobiudestani kavahtaneena ostin paketin. Ainakin työn tehtyäni voisin kokemusta viisaampana todeta olleeni oikeassa.
Ennen itse työn aloittamista kiinnitin asianmukaisesti referenssilangat työn sivussa oleviin näyteväreihin,varmistaen näin, etten vahingossa tulisi käyttäneeksi useampaa väriä samassa värialueessa.
Työn mukana tullut ohje ehdotti etenemään työssä värialue kerrallaan, pienimmästä suurimpaan. Itse päätin tehdä työn kuva-aihe kerrallaan, pienimmästä suurimpaan. Näin edetessä käsiala olisi tasaisempi yhden kuva-alueen sisällä ja työ saattaisi tuntua etenevän nopeammin.
Mielessäni olen tosiaan sijoittanut tämän kaltaiset valmispakettityöt samaan katergoriaan värityskirjojen ja numeroittain maalattavien taulujen kanssa, joissa joku toinen on suorittanut kaiken ajattelun puolestasi. Työn edetessä alkoi vastaan tulla odottamattomia pulmia. Toisin kuin erillisistä mallipiirroksista tehtävissä ristipistotöissä, ei tarvittavien pistojen määrä ollut täysin selkeä. Pohjakuvassa värialueet saattoivat vaihtua juuri piston keskellä, tehden vaikeaksi päättää kummalla värillä kyseinen pisto tulisi tehdä. Kirjontalankojen määrä oli myös rajallinen. Tummin sävy loppuikin kesken oletettavasti liian pitkiksi jättämieni aloitus- ja päättelylankojen takia. Lopulta työn epämääräisyys oli liikaa ja luovutin.
Ei niin ruusuinen kanavatyöni on kulkenut mukanani jo kahden muuton verran, kummitellen käsityölaatikkoni uumenissa. Aina välillä otan sen esille ja ihailen kansipahvin kaunista kuvaa, kuvitellen tuon vanhahtavan sävyisen tyynyn sänkyni päälle virkatulle päiväpeitolleni. Tuon parin vuoden takaisen yrityksen jälkeen en kuitenkaan ole kyennyt ompelemaan yhtäkään pistoa koko työhön. Sen verran elävinä työn aiheuttamat raastavat tunteet vielä vaanivat mielessäni. Jälleen joudun myöntämään jääneeni piirun verran päähän täydellisyydestä. Sen sijaan on annettava arvostus kaikille jotka ostavat näitä viheliäisiä puuhapaketteja saaden ne valmiiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti